Kuka on Mikko Pehkonen?
Utelias urheilumies
Aloitin itseoppineena ja uteliaana kirjoittamisen vuonna 2006 kävelemällä paikallisen lehden toimitukseen kertomalla, että haluaisin yrittää. Taustaa minulla oli vuosien ajalta SaiPan fanisivujen toimittajana, mutta vahvasti itseoppineena.
Sain tuolloin päätoimittajalta mahdollisuuden ja sen jälkeen juttuja olen kirjoittanut lehtiin noin 1500 ja vähintään toisen mokoman verkkoon eri asiakkaille.
Oppiminen ei lopu tai pysähdy. Siitä pitää loputon uteliaisuus sekä mediakentän muutokset huolen. Vuosien varrella olen joutunut (tai saanut) ottaa haltuun myös kuvaamista ja videotuotantoja. Näissä molemmissa jään toki kauas huippuammattilaisista niin kaluston kuin osaamisen myötä, mutta monia kevyempiä projekteja pystyn toteuttamaan alusta loppuun itsenäisesti. Ja vaativampiin minulta löytyy luotettujen kumppanien verkosto, joiden palveluja tarvittaessa käytän.
Verkostoitunut
Olen toiminut ikäni Etelä-Karjalan alueella ja täällä verkostot niin yhteiskunnallisten asioiden kannalta kuin urheiluelämästä ovat vankat. Toimittajana ja projekteissa väkisinkin törmää ihmisiin, jos vain muista kuunnella ja puhua.
Erityisesti urheilu mahdollistaa sen, että verkostot laajenevat nopeasti valtakunnallisiksi. Valmentajia ja seurajohtajia siirtyy eteenpäin, pelaajat vaihtavat paikkakuntia ja lisäksi päätyöt urheiluseuroissa ovat tuoneet suorastaan tarjottimella ison kasan kontekteja, joiden hankkiminen muuten olisi työn ja tuskan takana.
Yritysten, yhteisöjen, yhteiskunnan ja järjestöjen/seurojen luoma verkko tarjoaa loistavan tietopankin ja lähdeverkoston juttujen tekemiseen sekä antaa kykyä asettaaa yksittäiset asiat ja tapahtumat oikeisiin mittaisuhteisiin.
Missä vaikutan?
Asun Lappeenrannassa ja valtaosa töistäni liittyy Etelä-Karjalan alueeseen tavalla tai toisella, mutta pystyn liikkumaan sujuvasti Savon ja Kymenlaakson suuntaan lyhyelläkin varoitusajalla, mikäli kalenteri antaa myöten.
Isommissa projekteissa tilaajan kotipaikka ei ole merkityksellinen. Matkustan työni puolesta paljon ja lisäksi iso osa töistä on nykyaikaisilla viestintävälineillä tehtävissä etänä sujuvasti. Tämä tuo kustannustehokkuutta ja säästää kaikkien aikaa.
Urheilun suhteen sisältöjä en ole joutunut koskaan rajoittamaan, mutta yritysten/yhteisöjen kanssa toimiessa haluan, että arvomaailma ja tavoitteet ovat sellaisia, jotka pystyn allekirjoittamaan. En leiki rahasta ihmisoikeuksien, heikommassa asemassa olevien tai laittomuuksiin kannustavien aiheiden kanssa. Haluan olla töistäni ylpeä ja kieltäydyn, mikäli arvomaailmani on vahvassa ristiriidassa tarjotun työn kanssa.
Luottamus on avainasia toimivassa kumppanuudessa!
Mitä töitä etsin?
Kirjoitan, suunnittelen ja käsikirjoitan. Teen lehtijuttuja, vuosi-ja juhlajulkaisuja sekä suunnittelen yrityksille ja yhteisöille markkinointikampanjoita. Käytän kynän lisäksi sisällöissä stillikuvia, videokuvaa sekä ääntä.
Lisäksi olen vuosien ajan avustanut yrityksiä mm. sosiaalisen median sisällöissä sekä markkinoinnissa. Tätä tukee siviilityöni, jossa nämä asiat ovat vuosien ajan kuuluneet toimenkuvaani.
Ota näiltä verkkosivuilta löytyvä blogini seurantaan. Siellä avaan enemmän työsuoritteitani, niiden sisältöjä sekä tulevaisuuden kuvioita. Ja ota yhteyttä, niin rakennellaan sinne tarinaa meistä yhdessä!
Olen kaikille työtarjouksille avoin ja osaan kyllä kertoa, mikäli mennään liian kauas ydinosaamisen ulkopuolelle tai voin vilpittömästi suositella itseäni parempaa tekijää tarjottuun tehtävään. Itsetarkoitus ei ole tarttua kaikkeen vastaan tulevaan, vaan tehdä asioita, joiden lopputuloksesta voin mennä takuuseen ja pystyn ylpeänä kohtaamaan vuosienkin päästä.
Ota yhteyttä
Toimittajapalvelu Mikko Pehkonen
Koulukatu 19 as 17, 53100 Lappeenranta
Puhelinnumero
044 763 2194
Sähköposti
mikko@mikkopehkonen.fi